Yhdeksän kerrostalon purku
Hartelan yhdeksän kerrostaloa purettiin turvallisesti asuinalueella päiväkotien ja koulujen läheisyydessä. Pelastusvoimat suorittivat alueella pelastusharjoituksen, johon kerrostaloja lavastettiin ennen niiden purkamista.
Avaruuskatu 3-4, Espoo



Yhdeksän kerrostalon purku asuinalueella
Hartelan tavoitteena oli purkaa yhdeksän kerrostaloa Espoossa uudisrakentamisen tieltä. Kerrostalot olivat HOAS:in vanhoja opiskelijaasuntoja, jotka sijaitsivat asuinalueella kahden päiväkodin ja koulun läheisyydessä. Työmaata rajasi kolme kävelytietä ja yksi autotie.
Hartela halusi purkajan, joka hoitaisi sekä työnjohdon että purkutyön, jotta Hartelan ei tarvitsisi käyttää resursseja purkuhankkeen toteutukseen. Heille oli ensisijaisen tärkeää, että purkaja varmistaisi työturvallisuuden toteutumisen ja purkumateriaalien huolellisen kierrätyksen työmaalla. Hartelan työjohtaja Jani Sandholm kertoi referenssihaastattelussa, että he etsivät varmaa toimijaa, joka suorittaisi mittavan projektin hallitusti asuinalueen keskellä.
”Umaconilla oli vakuuttavat referenssit rakennuspurusta ja saimme heistä hyvän kuvan jo ensimmäisissä neuvotteluissa. He antoivat meille selkeän ja realistisen kuvan hankkeen toteuttamisesta”, Sandholm kertoo.
Mitä teimme?
- Vastasimme purkuhankkeen projektinjohdosta
- Purimme yhdeksän kerrostaloa katoista perustuksiin
- Suoritimme haitta-ainetyöt
- Varmistimme työmaan turvallisuuden työntekijöille ja ympäristön turvallisuuden ohikulkijoille
- Tiedotimme työmaan välittömässä läheisyydessä liikkuvia asukkaita purkutöiden eri vaiheista
- Maksimoimme projektin kokonaishyödyntämisasteen lajittelemalla purkumateriaalit purkutyömaalla
- Raportoimme jätehuollon yksityiskohdat tarkasti ja teimme tarvittavat viranomaisilmoitukset
2024
Rakennuspurku suoritettiin 2023 ja 2024 aikana.
13 000 brm2
Purimme n. 13 000 bruttoneliömetriä.
100 %
Kohteen kokonaishyödyntämisaste saavutti 100 prosenttia, mikä tarkoittaa, että kaikki purkumateriaalit uudelleen- ja uusiokäytettiin, eikä niitä päätynyt loppusijoitukseen ollenkaan.
NPS 9
Hartelan työjohtaja Jani Sandholm suosittelisi projektinjohtoamme ja rakennuspurkuamme vastaaviin projekteihin.
Kerrostalojen purun vaiheet
Vastasimme purkuhankkeen projektinjohdosta, sekä purkutyön kaikista vaiheista. Kerrostaloihin suoritettiin haitta-ainepurku, sisäpurku ja runkopurku.
Purkuprojektien aikana ilmaantuu joskus lisätöitä, joita projektin kukaan osapuoli ei ole pystynyt ennustaa ennen purkutöiden aloittamista. Kerrostaloista löytyi projektin aikana asbestia sisältävää mineriittilevyä, jota hankkeen osapuolet eivät osanneet ennustaa. Mineriittilevyjen poisto tehtiin lisätyönä.
”Umacon kartoitti kuinka paljon sitä mineriittilevyä oli ja teki lisätyötarjouksen tosi nopeasti. Se oli tosi hyvä, että saimme selkeän kartoituksen. He eivät alkaneet tekemään vaan tuntityönä, vaan me tiedettiin mitä siellä tehtiin ja paljon se tulee maksamaan”, Sandholm kiittelee.
TYÖTURVALLISUUDESSA HUOMIOITIIN OHIKULKIJAT
Mittavaa rakennuspurkua suoritettiin asuinalueella, jossa työmaa rajautui kolmeen kävelykatuun ja yhteen autotiehen. Alueen asukkaiden lisäksi alueella liikkui lapsia kahteen päiväkotiin ja kahteen kouluun. Työturvallisuudessa huomioitiin työntekijöiden työturvallisuuden lisäksi ohikulkijoiden turvallisuus, sekä heidän informointi alueella tapahtuvista purkutöistä.
Työturvallisuudessa korostui työmenetelmien huolellinen suunnittelu, joilla minimoitiin riskit sekä työntekijöille että ohikulkijoille. Runkopurkuvaiheessa työturvallisuudessa oli keskeistä oli pölynsidonta, jonka lisäksi pölynhallintaa tehostettiin suunnittelemalla irrotettavien betonipalojen koko tarkasti, mikä vähensi pölyämistä työmaalla. Työmaalla valvottiin myös tärinää, jotta läheisiin rakennuksiin ei syntynyt vaurioita.
Työntekijöiden työturvallisuudessa painotettiin oikeiden työmenetelmien ja -välineiden käyttöä, joilla pyrittiin vähentämään henkilöstön fyysistä kuormitusta. Vaihtelevat talviolosuhteet edellyttivät lisäksi erityistä huomiota työturvallisuuteen, sillä liukastumisriski kasvaa talvikuukausina.
Liukastumisriskin lisääntyessä talvikuukausina työturvallisuuteen panostettiin entistä enemmän, vaikka turvallisuus onkin meillä aina korkealla tasolla. Uskon, että erinomaisen työturvallisuutemme taustalla vaikuttaa vahvasti se, että meidän työntekijät ovat todella ammattitaitoisia ja sitoutuneita työturvallisuuteen”, kertoo työmaan työnjohdosta vastannut Arto Numminen Umaconilta.

Näin meillä meni asiakkaan mielestä
Puolustusvoimat harjoittelivat raunioistapelastamista
Puolustusvoimat suorittivat työmaan alueella pelastusharjoituksen, jossa harjoiteltiin raunioistapelastamista. Kerrostalot piti lavastaa tilanteeksi, jossa vihollinen olisi iskenyt kerrostaloon ohjuksella, räjähdemateriaalia olisi levinnyt iskualueen ympärille ja ihmisiä olisi jäänyt loukkuun kerrostaloihin. Purimme kerroistaloista päädyt, jotta kerrostalot näyttivät luhistuneilta ja tilanne saatiin lavastettua.
Raunioharjoitus oli osa Puolustusvoimien pelastustoimen pääkaupunkiseudun PVPETO23-harjoitusta. Harjoitukseen osallistui myös muita viranomaisia esimerkiksi pelastuslaitoksista. Puolustusvoimat ottivat vastuun harjoituksen suorittamisesta työmaan alueella.
”Olen 14 vuotta ollut mukana rauniopelastustoiminnassa ja tämä oli kohteena ehdottomasti hienoin ja todenmukaisin. Oli hienoa, että pystyimme harjoitella siellä, kertoo pelastusharjoitusta ohjannut Elja Kivikoski.

Laadukkaan lopputuloksen taustalla on supervoimia
Massiivinen voima
Massiivinen voimamme perustuu huippuluokan kalustoomme ja vuosikymmenten ammattitaitoomme. Puramme suurimmatkin rakenteet hallitusti kuin ne olisivat legopalikoita.
Haitta-aineiden sietokyky
Emme ole immuuneja haitta-aineille, mutta tiedämme tarkalleen, miten niiden kanssa toimitaan turvallisesti.
Riskikompassi
Riskinhallinnassamme ei ole mitään maagista, vaan se perustuu huolelliseen ennakointiin ja lähes 40 vuoden kokemukseemme haastavista työympäristöistä. Näemme riskit jo ennen niiden syntymistä ja varmistamme turvallisuuden jokaisessa projektissa.
Turvakilpi
Turvallisuus on meille ykkösasia. Meillä ei ole näkymätöntä suojakenttää, mutta sitoutumisemme työturvallisuuteen varmistaa, että työmaalla ja sen ympäristössä pysytään turvassa.
Aikajoustin
Emme hallitse aikaa, mutta saavumme paikalle salaman nopeasti ja työskentelemme silloin, kun tarvitsette meitä. Puramme ennätysajassa ja vaikka yötä päivää, jos voimme estää tuotantonne keskeytyksestä aiheutuvat kustannukset.
Kiertovoima
Näemme jokaisessa purkumateriaalissa tulevaisuuden raaka-aineen. Maksimoimme purkuprojektiemme kierrätysasteet lähes 100-prosenttisiksi.
Romupankki
Vaikka meistä tuli purkajia eikä pankkiireja, käsittelemme miljoonien arvoisia materiaaleja kuin ne olisivat omiamme. Kaikki arvokas pysyy turvassa projektiemme aikana.
Ota yhteyttä
Kaipaatko lisätietoja?
Kysy lisätietoja tästä purkuhankkeesta tai purkupalveluistamme. Kokeneet projektipäällikkömme ovat tukenanne, vaikka purkuprojekti olisi vasta mietintävaiheessa.
"*" näyttää pakolliset kentät

Hartela
Hartela on kotimainen perheyhtiö, joka on rakentanut koteja, toimitiloja ja alueita jo vuodesta 1942.
Katso myös nämä referenssitarinat!

Korttelin purku
LUHTA-Kiinteistöt Oy:n korttelista purettiin kaksi liikekiinteistöä ja osa toimistorakennuksesta Lahden keskustassa.
Teollisuusrakennuksen purku
Suunnittelimme ja suoritimme Posti Group Suomi Oy:n teollisuusrakennuksen kokonaispurkutyöt. Purkutyöt pitivät sisällään massiivisten rakenteiden purkamisen ja haitta-ainetyöt.

Korttelin purku
Hartelan kortteli purettiin Lahden keskustassa turvallisesti ja kustannustehokkaasti uudisrakentamisen tieltä.

Kolmen kerrostalon purku
Kemin kaupungin omistaman Kiinteistö Oy Itätuulen kolmen kerrostalon purku suoritettiin turvallisesti asuinalueella.

Kiinteistön purku
Lahden kaupungin omistaman Spatium Toimitilat Oy:n kiinteistö purettiin säilytettävän kiinteistön rajapinnasta nopealla aikataululla.
Tutustu myös palveluun

Teollisuuden purkutyöt
RAKENNUSPURKU
Rakennusten purkaminen teollisuusrakennuksista julkisiin- ja asuinrakennuksiin